Janne Tienpää

51-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Uutiset

27.8.2015Sisäministeri Orpo saa tukea TurussaLue lisää »1.8.2014Kanerva ja Tienpää: maahanmuuttajien kotouttamisen epäonnistumisella laajakantoisia seurauksiaLue lisää »

Sosiaalinen media

        



Välitämmekö vai valitammeko?

Keskiviikko 6.1.2016 - Janne Tienpää

Meidän Suomella on ongelma. Se ei toimi. Kestävästi. Kansantalous yskii ja yhteiskunnallinen vastakkainasettelu kasvaa. Ääriliikkeet eri laidoilta ovat äänekkyydellään vallanneet some-keskustelukulttuurimme ytimen ja suuri enemmistö on jätetty marginaaliin.

Meillä on hyvä maa, mutta se ei pysy hyvänä ilman tekoja. Muutos vaatii rohkeutta ja vastuunkantoa; sitä soisi löytyvän kaikilta - niin Kesärannan kartanon isännältä kuin mummonmökeistäkin.

Kyllä suomalainen osaa keskustella ja kommentoida. Nyky-Suomessa aktiivit ovat muuttuneet 'minä välitän' -kansalaisista 'minä valitan' -kansalaisiksi. Meitä on moneksi: tapainturmelluksen tyrmistyttämiä kukkahattutätejä, mollitunnelmaisia mielensäpahoittajia, angstiseen arvomaailmaansa sykeröityneitä some-sähikäisiä jne.

Kaikki kaatuu ja kurjistuu kurmottavat valituksen saarnamiehet (ja -naiset). Valistuksen ajasta on siirrytty valituksen aikaan. Entistä brittipääministeriä mukaellen 'koskaan eivät niin monet ole valittaneet niin paljosta niin usein kuin suomalaiset tänään’Ennen riitti kun nuristiin säästä - nyt vatuloidaan, kurmotetaan ja hyperventiloidaan asiasta kuin asiasta.

Suomen talous on retuperällä, mutta sosiaalietuja ei saa leikata, työajan pidennystä ei sallita eikä palkkoihinkaan saa koskea, verokorotuksia ei hyväksytä eikä yhteisvaluutta euroa voi devalvoida. Tätä mantraa olemme kuulleet jo pitkään. Työtäkään ei kannata ottaa vastaan kannustinloukkojen vuoksi. Voiko Suomi pärjätä näin? Ei voi.

Suomalaisista 80% hyväksyy hallituksen suunnitelmat päivähoito-oikeuden rajoittamisesta (HS gallup 21.6.) ja 76% työaikapankkien laajemman käytön (YLE gallup 19.8.). Kansalaisilta löytyy siis ymmärrystä muutoksiin. Työaikapankkijärjestelmää tarkemmin määrittelevä lainsäädäntötyö tuntuu kuitenkin jumiutuneen jo lähtökuoppiinsa. Taas tarvitaan rohkeutta päätöksiin. Tarvitsemme myös investointeja tulevaisuuteen kuten Jäämeren rata ja ns. Tunnin juna -hankkeet.

Muutosvastarintalaiset on saatava ruotuun. Nyt on kansakunnan päättäjien näytönpaikka: välitämmekö vai valitammeko? Vatuloinnin jatkuessa maksatamme niin eläkeläisillä kuin tulevillakin sukupolvilla yhä huonovointisemman hyvinvointiyhteiskunnan kustannukset. Kauanko meillä on vielä varaa odottaa oikeita päätöksiä?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kansantalous, Päivähoito-oikeus, Työaikapankki

Uusi kylmä sota

Keskiviikko 30.9.2015 klo 19:57 - Janne Tienpää

Uusi kylmä sota ei ole vanhan toisinto. Venäjän Krimin niemimaan haltuunotto, Ukrainan valtiollista itsemääräämisoikeutta uhmaten, yllätti maailman. Samalla suurvaltasuhteiden mittari rysähti lähelle jäätymispistettä. Tämä voimapolitiikan esiinmarssi aloitti uuden kylmän sodan ajanjakson, jossa vanhaa ovat vain osapuolet; Venäjän kantaessa entisen Neuvostoliiton manttelia harteillaan.

Ennen blokkipolitiikka onnistui, koska eristäytyminen oli vaihtoehto. Kuluvan vuosituhannen realpolitik ei kuitenkaan enää tosielämässä tunnusta näitä saarekkeita. Globaalitalouden sidonnaisuudet ankkuroivat kaikki maat samalle riippuvaisuuden rippituolille ja omapäiset karttaharjoitukset eivät onnistukaan vanhaan tyyliin. Näin syystä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ketjureaktiona. Ja nopeasti. 

Maailma on muuttunut. Vanha kylmä sota oli poliittis-ideologinen ja valtioiden välinen globaali valtataistelu. Nyt konfliktien välitön fyysinen luonne on paikallinen tai laajimmillaankin vain rajatun alueen ongelma. Sen sijaan välilliset taloudelliset vaikutukset heijastuvat aikaisempaa laajemmalle alueelle. 

Venäjä on uusinut viimeisen vuosikymmenen aikana ulkopolitiikan strategiansa. Kiina on Venäjän tärkein strateginen talouskumppani: idän lohikäärmeellä on varaa ja haluja investoida sekä loppumaton energianälkä. Venäjällä on öljyä Siperiassa, jota se jo kuljettaa (pieniä määriä) öljyputken kautta Kauko-idän markkinoille. Vienti Eurooppaan vähenee ja samoin sen painoarvo. Yhdysvallat on sekin ilmoittanut aiemmin strategisen ulkopolitiikkansa uudeksi painopistealueeksi Tyynenmeren.

Euroopassa vähäiselle huomiolle on jäänyt Kiinan ja Japanin heikentyneet suhteet. Taloudellista yhteistyötä toki tehdään, mutta poliittisella tasolla sapelien kalistelu on yhä kuuluvampaa. Kiistat Etelä-Kiinan saarista ovat säännöllisesti otsikoissa. Myös Japanin II maailmansodan aikaiset teot ja sen valtiojohdon tapa muistella niitä hiertää yhä kipeämmin maiden välejä. Lisäksi tilannetta sekoittaa aina arvaamaton Pohjois-Korea. Kiina on tietoisesti pysytellyt Krimin konfliktissa puolueettomana ulkopuolisena. Toki Beijingissä seurataan huolestuneena tapahtumien heijastusvaikutusta köhivän globaalitalouden kehitykseen.

Venäjälle asetetut talous- ja muut pakotteet eivät kuulu kovinkaan kauas Euroopan ulkopuolelle. Maa jatkaa yhteistyötään Kiinan kanssa entiseen malliin ja kolmas maailma tuskin noteeraa tapahtunutta sen enempää. 

Venäjällä on omat intressinsä Krimillä. Maan Euroopan puoleisen laivaston päätukikohdat ovat Severomorskissa (pohjoinen laivasto, Murmanskin alue), Sevastopolissa (Mustanmeren laivasto, Krimin alue) ja Baltijskissa & Kronstadtissa (Itämeren laivasto). Kun Venäjän laivasto oli jo joutumassa luopumaan tukikohdistaan Tartusissa ja Latakiassa se ahdistettiin nurkkaan ja otti aktiivisemman roolin Syyriassa. Krimin haltuunotolla haluttiin myös turvata strateginen asema sekä Mustallamerellä että itäisellä Välimerellä. Itse en yllättyisi Venäjän pyrkimyksistä lähentyä Libyan uusia vallanpitäjiä ja neuvotella sotilaallisesta yhteistyötä. 

Ukrainan nykyisen konfliktin ratkaisu vaatii maan uudelta johdolta taitoa neuvotella uskottavasti itsenäinen rooli ja toimivat suhteet sekä Venäjän että Euroopan Unionin suuntaan. Maan maantieteellinen asema ei tunnusta muita vaihtoehtoja. Tässä voisi olla meillä suomalaisillakin annettavaa pian vuosisataisen itsenäisyytemme kokemuksella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kylmä sota, Syyria, Venäjä, Ukraina

Tekoja, tekoja, tekoja

Perjantai 30.1.2015 - Janne Tienpää

Politiikan turuilla ja toreilla puhutaan paljon. Samalla Suomi-laivamme seilaa kohti karikkoa. Jumiudummeko muiden armoille vai löydämmekö oikean suunnan? Jälkimmäinen vaatii tiekarttaa tulevaisuuteen - ja tekoja. Nyt on trendikästä kirjoittaa viranomaissääntelyn naurettavuuksista tai keskustella vähemmistöjen tasa-arvosta. Hyvä näin, mutta hyvinvointivaltiomme hätähuutoon tarvitaan kuitenkin vahvempia lääkkeitä, joilla on sivuvaikutuksensa.

Tulevaisuuden tiekarttaan sisältyy monta asiaa: uusinvestointeja, työelämän pelisääntöjen muokkaamista, kasvuhakuisia veromuutoksia, vastikkeellista työttömyysturvaa, suunnitelmallista työperäistä maahanmuuttoa, ennaltaehkäisevän terveyshuollon kehittämistä, eläkejärjestelmän monipuolistamista, tutkimukseen ja tulevaisuusklustereihin panostamista. Samalla kuntien yleistä oikeutta veronkantoon on tarkasteltava ennakkoluulottomasti uudelleen.

Investointien vähäisyys on ongelma. Nyt yritykset investoivat vain pakon edessä ja kasvumahdollisuuksia etsivät suunnitelmat ovat jäissä. Valtion ensisijainen tehtävä on luoda kilpailukykyinen toimintaympäristö ja vain perustelluissa tapauksissa harkita omaa omistusrooliaan (vrt. onnistunut Turun telakkaratkaisu). Valtio voisi kuitenkin tukea uusia infrahankkeita kuten ns. tunnin junaa Helsinkiin ja Jäämeren rataa Pohjois-Suomesta Norjaan.

Myös asuntolainojen verovähennysoikeuteen on puututtava, sillä raha on saatava liikkumaan kannattavimpiin investointeihin. Poliittisesti tämä vaatii kuitenkin yksituumaisen eduskunnan. Verotuspohjamme onkin rakennettava uudelleen. Tärkeintä on työn verotuksen keventäminen: näin lisätään ostovoimaa, helpotetaan palkkojen korotuspaineita ja alennetaan työllistämiskynnystä. Myös sivutyön verotus pitää saada päätyön tasolle. Miksi ihmisiä, jotka haluavat tehdä enemmän työtä rangaistaan? Näin joustavoitetaan työtapoja ja luodaan työntekijälle rahallinen kiihoke. Opiskelijoille & eläkeläisille voidaan määritellä määräajaksi osa-aikatyöhön kiinteä alle 10%:n veroaste, ilman muiden etuisuuksien heikkenemistä. Näin mahdollistetaan työreservimme parempi hyödyntäminen ja nuorille karttuu tärkeää työkokemustakin.

Esillä ollut ns. Viron malli (osakeyhtiön voittoa verotetaan vasta osingonjaossa) sopii meillä kasvuyritysten tukemiseen. Muuten siihen on suhtauduttava varauksella, sillä perusongelmamme ovat toisenlaiset: joustamattomat työsopimukset ja tuottavuuden nousua suuremmat palkankorotukset. Esimerkiksi tuottavuutta parannettaisiin lisäämällä puoli tuntia päivittäistä työaikaa ja sen vastineeksi tiukennettaisiin irtisanomissuojaa. Julkisessa taloudessa tuottavuutta on erityisesti parannettava kuntasektorilla.

Nykyinen työvoimapoliittinen järjestelmämme herättää sekin perusteltuja kysymyksiä. Voidaanko työvoimahallinnon tehtävät ulkoistaa? Onko työttömyysturva jatkossakin vastikkeetonta? Miten tarvitsemamme työperäinen maahanmuutto hoidetaan?

Isoa muutosta vaatii myös terveyshuoltomme; painopiste on siirrettävä sairauksien hoidosta terveydenhoitoon mm. liikuntatoimintaa tukemalla. Toki ketään ei jätetä heitteille. Julkisten terveyspalvelujen rinnalla kehitetään yksityistä sektoria.

Meillä ei ole enää aikaa odotella. Nyt tarvitsemme päättäjiltä Suomen kokoisia tekoja ja liikettä eteenpäin!

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, verotus, Viron malli, työperäinen maahanmuutto

Ennen työläinen, nyt yritysläinen

Perjantai 5.9.2014 - Janne Tienpää

Ihminen on aina tehnyt työtä. Nyt työelämä on jälleen kerran murroksessa. Perinteisen liukuhihna–kellokortti-työläisen suku surkastuu. Sata vuotta työtä ja toimeentuloa antanut palkkatyön malli paikallisen patruunan suojeluksessa on eilispäivää.

Viime vuosisadalla palkkatyö oli suorittamista työpaikalla: työpäivä alkoi ja loppui sovitun mukaisesti. Työtä työnantajan puolesta vapaa-ajalla ei tehty. Miksi olisikaan, ajateltiin ajan tavan mukaan. Vaan tänään on toisin.

Elämänkestoisista työsuhteista tulee poikkeuksia. Uutta on palkkatyön ja yrittäjyyden lähentyminen: työläisestä on tullut yritysläinen, joka vaikuttaa itse työpaikkansa menestykseen niin verkostojensa kautta, aktiivisena virtuaalivaikuttajana (Facebook, LinkedIn) kuin omaa osaamispääomaansa kehittämällä elinikäisen oppimisen kautta.

Yrityskuva muokkautuu yrityksessä työskentelevien toiminnan kautta: on siirrytty – tai paremminkin palattu – B2B- ja B2C-ajattelusta ihmiskeskeiseen Human-to-Human -tapaan (H2H) toimia.

Muutos tulee tekemällä asioita toisin. Tätä varten työn tekemisen malleja on joustavoitettava. Sitouttamiseen on luotava vaihtoehtoja, jotka sopivat kaikille osapuolille.

Yritysläiselle voitaisiin tarjota jo nyt hyvin toimivan työterveyshuollon laajentamista oman perheen jäsenille. Vastaavasti yrityksille näin syntyvää lisäkustannusta kompensoitaisiin lakisääteistä sairausvakuutusmaksua alentamalla.

Yritysläiselle lisäkoulutus kasvattaa osaamispääomaa. Se on hyvä syy kouluttaa ja sitouttaa henkilöt yritykseen.

Sosiaalisessa mediassa kiertää asiaa kuvaava keskustelu, jossa yrityksen talousjohtaja kysyy: ”Mitä jos panostamme henkilökuntaamme kouluttamalla heitä lisää ja sitten he jättävät meidät?” Samaisen yrityksen toimitusjohtaja vastaa kysymällä: ”Entä jos emme panosta ja kouluta henkilökuntaamme, ja he jäävätkin meille?” Osuvaa havainnointia erilaisista tavoista nähdä tulevaisuuteen.

Jatkossa vaihdetaan työpaikkaa entistä useammin. Myös alanvaihdoksista on tullut normaali osa urakehitystä. Yritysten imago korostuu, kun työnantajan työntekijävalintamallista siirrytään työntekijän työnantajavalintamalliin. Käytännössä tämä tarkoittaa uutta sitouttamisen ja sitoutumisen roolitusta työelämässä.

Häviäjiä ovat suuryritykset ”konseptivirkoineen”; voittajiksi nousevat menestystä jo maistaneet pk-sektorin mediaseksikkäät yritykset. Suomalainen hyvinvointi ei pelastu etsimällä vimmalla uusia menestystoimialoja; se pelastuu muuttamalla asenteita työn tekemiseen. Nyt on aika muuttua työläisistä yritysläisiksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, yritysläinen, työelämä

Oman elämänsä onnistujat

Lauantai 12.7.2014 - Janne Tienpää

Aikataulukiireitä sata lasissa, kokouksia kolme päällekkäin, verkostoitujavelho ja puhelin pärisee useammin kuin sydän lyö. Hän on menestyjä: homo busybodycus. Sopivasti muodinmukainen business-asu merkkivaatturilta, egonsa kokoinen automobiili ja paikkansa tunteva edustuspuoliso vierellään. Ja personal trainer, joka pitää hänet kunnossa.

Kyllä. Tunnet hänet. Hän on onnistuja. Jokainen meistä tietää tyypin - ja ainakin kaverin kavereista sellainen löytyykin.

Jokainen meistä haluaa olla onnistuja. Ja jokainen meistä mittaa onnistumistaan omalla tavallaan. On hieno - ja harvinainen - ominaisuus osata aidosti iloita toisen onnistumisesta. Omista lapsistamme me vielä osaamme iloita, mutta työpaikalla on usein toisin. Kollegan menestyminen palkitaan muodollisilla kehuilla ja kättentaputuksilla, mutta pintaverenkiertoa syvemmälle ei lämpöä juuri heru.
Onnistuminen on hieno tunne. Joka kerta. Erityisen hienoa on voida jakaa se läheisten kanssa. Ja SITÄ tunnetta kannattaa tavoitella. Siksi meidän pitää opetella jakamaan onnistumisia - omien ja muiden. Se tekee meistä parempia ihmisiä, eikä toisen onnistumisesta iloitseminen vähennä mitään itseltäsi.

Tunnetta peliin! Nyt tarvitaan 110%:n suoritus! Jalat, jalat, jalat! Kuulen kun mainetta maistanut valmentaja huutaa kentän laidalla - ja jatkaa menestysfilosofiansa jakamista yritysmaailman muutosseminaareissa. Fläppitaulu vapisee kun voittoreseptit piirtyvät näkyviin. Kaikki taputtavat. Kaikki nyökyttelevät. Tästä kannatti maksaa. Oli hyvä valinta. Kerrankin jotain uutta köhivät yes-miehet (ja naiset) äänenvoimakkuudella joka varmasti kantautuu pomon korviin. Hyvä näin, jos tahtotila muutokseen on aitoa. Onnettoman usein käy kuitenkin toisin. Konsulttisession luoma hypetysfiilis haihtuu viimeistään aamupalaverin angstiseen arkeen. Miksi? Siksi että jonkun (lue Sinun) on taas pakko tehdä asiat itse. Ja samalla vanhalla tavalla. Taas. Huokaus.

Näin ei tarvitse olla. Näin ei pidä olla. Muutoksia tulee. Aina. Me emme ole luonnostamme vastustajia, vaan riskinkarttajia. On helpompaa ja riskittömämpää jatkaa entiseen malliin. Uusi toimintamalli tuo uusia, osin ennustamattomia asioita ja niitä me pelkäämme. Me pelkäämme epäonnistumista - ja paradoksaalista kyllä - me pelkäämme myös onnistumista! Onnistuminen tuo vastuuta. Me pelkäämme toistaa onnistuminen, koska aina on mahdollista epäonnistua seuraavalla kerralla. Tästä syystä yksi kerta uudella tavalla ei vielä ole muutos, vaan valmistautumista muutokseen. Se kertoo että olemme kykeneviä muuttumaan. Eri asia on olemmeko valmiita siihen.

Viime aikoina julkisessa keskusteluissa on usein ollut esillä yhteiskuntamme asenteet. Valituskulttuurille vaaditaan loppua ja tahtotilaa katsoa eteenpäin peräänkuulutetaan. Näytönpaikka on nyt jokaisella. Vanhaa, mutta viisasta, sanontaa lainaten 'älä kysy mitä maasi voi tehdä sinun puolestasi vaan kysy mitä sinä voit tehdä maasi puolesta'. Haluan uskoa, että meillä suomalaisilla on valmiutta muuttua huomista varten - jo tänään! Näytetään, että näin on.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Onnistuminen, elämänhallinta

Uusi kylmä sota on erilainen

Keskiviikko 16.4.2014 klo 9:08 - Janne Tienpää

Uusi kylmä sota ei ole vanhan toisinto. Venäjän Krimin niemimaan haltuunotto, Ukrainan valtiollista itsemääräämisoikeutta uhmaten, yllätti kaikki. Samalla suurvaltasuhteiden mittari rysähti lähelle jäätymispistettä. Näyttävä voimapolitiikan esiinmarssi aloitti uuden kylmän sodan ajanjakson, jossa vanhaa ovat vain osapuolet; Venäjän kantaessa entisen Neuvostoliiton manttelia harteillaan.

Ennen blokkipolitiikka onnistui, koska eristäytyminen oli vaihtoehto. Kuluvan vuosituhannen realpolitik ei kuitenkaan enää tosielämässä tunnusta näitä saarekkeita. Globaalitalouden sidonnaisuudet ankkuroivat kaikki maat samalle riippuvaisuuden rippituolille ja omapäiset karttaharjoitukset eivät onnistukaan vanhaan tyyliin. Näin syystä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ketjureaktiona. Ja nopeasti.

Maailma on muuttunut. Vanha kylmä sota oli poliittis-ideologinen ja valtioiden välinen globaali valtataistelu. Nyt konfliktien välitön fyysinen luonne on paikallinen tai laajimmillaankin vain rajatun alueen ongelma. Sen sijaan välilliset taloudelliset vaikutukset heijastuvat aikaisempaa laajemmalle alueelle.

Venäjä on uusinut viimeisen vuosikymmenen aikana ulkopolitiikan strategiansa. Kiina on Venäjän tärkein strateginen talouskumppani: Aasian jättiläisellä on varaa ja haluja investoida sekä loppumaton energianälkä. Venäjällä on öljyä Siperiassa, jota se jo kuljettaa öljyputken kautta Kauko-idän markkinoille. Näin vienti Eurooppaan vähenee ja samoin sen painoarvo. Yhdysvallat on sekin ilmoittanut aiemmin strategisen ulkopolitiikkansa uudeksi painopistealueeksi Tyynenmeren. Ukrainan tilanne ei tätä asetelmaa muuta, vaikka luo eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan uuden asetelman.

Euroopassa vähäiselle huomiolle on jäänyt Kiinan ja Japanin heikentyneet suhteet. Taloudellista yhteistyötä toki tehdään, mutta poliittisella tasolla sapelien kalistelu on yhä kuuluvampaa. Kiistat Etelä-Kiinan meren saarista ovat säännöllisesti otsikoissa. Myös Japanin II maailmansodan aikaiset teot ja sen valtiojohdon tapa muistella niitä hiertää yhä kipeämmin maiden välejä. Lisäksi tilannetta sekoittaa aina arvaamaton Pohjois-Korea. Kiina on tietoisesti pysytellyt Krimin konfliktissa puolueettomana ulkopuolisena. Toki Beijingissä seurataan huolestuneena tapahtumien heijastusvaikutusta köhivän globaalitalouden kehitykseen.

Venäjän saamat talous- ja muut pakotteet eivät kuulu kovinkaan kauas Euroopan ulkopuolelle. Maa jatkaa yhteistyötään Kiinan kanssa entiseen malliin ja kolmas maailma tuskin noteeraa tapahtunutta sen enempää.

Venäjällä on omat intressinsä Krimillä. Maan Euroopan puoleisen laivaston päätukikohdat ovat Severomorskissa (pohjoinen laivasto, Murmanskin alue), Sevastopolissa (Mustanmeren laivasto, Krimin alue) ja Baltijskissa & Kronstadtissa (Itämeren laivasto). Kun Venäjän laivasto joutunee luopumaan tulevaisuudessa huoltotukikohdastaan Syyrian Tartusissa on se yhä enemmän ahdistettu nurkkaan. Krimin haltuunotolla haluttiin myös turvata strateginen asema Mustallamerellä ja itäisellä Välimerellä. Itse en yllättyisi Venäjän pyrkimyksistä lähentyä Libyan uusia vallanpitäjiä ja neuvotella sotilaallisesta yhteistyötä.

Ukrainan nykyisen konfliktin ratkaisu vaatii maan uudelta johdolta taitoa neuvotella uskottavasti itsenäinen rooli ja toimivat suhteet sekä Venäjän että Euroopan Unionin suuntaan. Maan maantieteellinen asema ei tunnusta muita vaihtoehtoja. Tässä voisi olla meillä suomalaisillakin annettavaa pian vuosisataisen itsenäisyytemme kokemuksella. Samalla koko kansainvälisen yhteisön on otettava selkeä kanta konfliktissa ja tuomittava kaikki kansainvälisen oikeuden vastaiset teot – ja tarvittaessa harkittava laaja-alaisiakin pakotteita. Nyt ei ole oikea aika jättäytyä sivustakatsojaksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, ulkopolitiikka, Krim

Turun valinta: velanlisäys tai väenvähennys?

Perjantai 28.2.2014

Julkisen talouden yhtälö ei toimi. Kulutamme enemmän kuin tienaamme. Tästä seuraa, että nykymalli vaatii lisää rahaa. Jatkuvasti. Talouden kasvuvuosina lisärahoitus onnistui kohtalaisen kivuttomasti, mutta nyt talous yskii useatta vuotta ja kansakunnan velkataakka jatkaa kasvuaan. Valtiotasolla ongelma on jo tiedostettu ja kerättyjen veromäärien palautusta valtionosuuksina kunnille pienennetään. Pitää tulla siis toimeen vähemmällä.

Turulle valtionosuuksien pienennys tarkoittaa 9 miljoonan menetyksiä vuosittain. Tahtotilaa taittaa kurjistuva kuntasektorin syöksykierre kuitenkin on. Puolueiden Turku-sopimuksen tavoitteena on tasapainottaa talous vuoteen 2016 mennessä. Tämä vaatii, laskutavasta riippuen, kymmenien miljoonien euron säästöjä tai tulonlisäyksiä. Kunnallisveron 0,75 prosenttiyksikön korotuksesta 19,5:een 2014 tehtiin jo päätös. Näillä lisätuloilla (n. 21 MEUR) katetaan tämän vuoden alijäämä. Kokoomukselle veronkorotus oli vaikea ja vastenmielinen päätös, vaikka onnistuimmekin pitämään korotuksen alle prosenttiyksikössä - turuilla ja toreilla kun löytyi puhujia jopa kaksi kertaa suuremmallekin veronkorotukselle.  Lopputulemana saatu lisätulo on syöty jo tänä vuonna ja turkulaisten palkansaajien ostovoimaa heikennetty. Eli uusia säästölistoja työstetään taas vimmaisesti kaikkialla.

Turun päättäjillä onkin aito vastuunkannon paikka. Veronkorotukset on nyt tehty ja on rakenneuudistusten vuoro. Kaupunkiorganisaatiossa työskentelee 11.000 henkilöä. Hyvistä aikeista huolimatta sen kokoa ei ole onnistuttu pienentämään. Toki viime vaalikauden yhtiöittämiset vähensivät väkeä, mutta konsernitasolla sama väki pysyi edelleen ’kaupungilla’. Hyvää tarkoittavien puheiden sijaan on nyt tehtävä päätöksiä, jotka ovat huonoja monille. Tiekartta uudistusten aikaansaamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi edellyttää henkilöstövähennyksiä kaikilla sektoreilla. Nämä päätökset ovat yhtä ikäviä kuin tarpeellisiakin. Turun tulee olla vetovoimainen paikka asua ja elää, opiskella ja yrittää jatkossakin. Ylisuuri kuntahallinto on kallis este tälle. Turun Kokoomus tukee elinvoimaisen Turun kehittämistä ja on valmis kantamaan vastuunsa. Toivottavasti tätä tekemisen tahtoa, puhumisen sijaan, löytyy muiltakin. Muuten joutuvat turkulaiset taas maksamaan vastuuttomien poliitikkojen ääntenkalastuksen seuraukset.

Turun talouden ankeista ajoista ei kannata naapurikuntienkaan tuntea iloa. Päinvastoin. Talouden ilmapuntari povaa vieläkin surkeampia kelejä kehyskuntien puolelle. Joka kunnalla on omat erityisongelmansa, mutta yhteisiäkin löytyy: muuttovoitto on kääntymässä muuttotappioksi, nousuvuosien investointivelkaa maksetaan vielä pitkään, julkishallinnon lisääntyvät velvoitteet eivät mahdollista nyt pienten hallinto-tasojen vähentämistä vaan päinvastoin, heikentyvä väestöllinen huoltosuhde lisää korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia jne. Jos Aurajoen rannoille ennustetaankin lisääntyvää pilvisyyttä on kehyskuntiin luvassa vain myrskyvaroituksia.

Turku toimii seutukuntansa veturina ja sen kehityksen suunta heijastuu laajalle. Tosiasioita tarkastellen naapurikuntien äänekkäät sanavalinnat Turkuun liittymisen 'maailmanlopun meiningistä' näyttäytyvät oudossa valossa. Totta kai Turun pitää uudistua ja muuttaa rakenteitaan - ja paljon pitääkin! Mutta ei turkulaisilla ole halukkuutta ottaa naapurikuntien epäonnistumisia maksettavakseen. Eikä tämä ole edes uusi asia. Jo 1939 alueliitoksessa Turkuun 'pakkoliitettiin', Turun haluttomuudesta huolimatta, Kaarinan Nummenmäen taajama, koska talousvaikeudet olisivat muuten kaataneet naapurikuntamme. Tätä seutukunnan pelastajan roolia tyrkytetään taas Turulle, mutta haluammeko ottaa sen vastaan?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, talous, kuntaliitokset

Virvatulten kyyneleet - mellakkasavuja Euroopan taivaan yllä

Torstai 6.2.2014

Ateena, Istanbul, Kiova...lista viime viikkojen levottomuuksista meille tutuista eurooppalaisista kaupungeista pitenee. Pitääkö meidän olla huolissamme? Onko Suomen turvallisuustilanne muuttunut?

Lyhyt vastaus on kyllä ja ei. Mitään pitkäkestoisempaa mellakointia lähialueillamme ei voi ohittaa olankohautuksella. Ongelmat ovat kuitenkin ko. maiden sisäisiä eikä niillä ole suoraa valtioiden rajat ylittävää vaikutusta. Välillisesti levottomuudet heijastuvat toki laajemmalle - raapaisten Suomeakin.

Levottomuuksien taustat ja ratkaisumallit ovat erilaisia kaikissa kolmessa maassa. Nyky-Kreikan talousvaikeudet kanavoituvat aggressioina valtarakenteita vastaan. Kovat kulukuurit ovat rakentaneet kasvualustaa ääriliikkeiden julkisuushakuiselle vastakkainasettelulle. Talousongelmissa elävän kansan tarve on löytää suunta - vaikka vääräkin - mihin protestinsa kohdistaa. Siksi populismi ja rasistiset äänet kuuluvat kovina Ateenan kaduilla. Tämä kehitys on estettävissä yhteiseurooppalaisella työllä; myös EU:n on ilmaistava vahva tukensa demokraattisten voimien viesteille. Talouden pohjakosketus on Kreikassa jo saavutettu, mutta 'velkavankeutta' kansalaiset kantavat harteillaan vielä vuosia. Hellaksen perilliset tarvitsevat koko kansakunnan kannustusta; henkistä olalle taputusta ja menestystarinoita matkaevääksi. Suomi nousi tuhkasta menestykseen ankarien sotakorvausvuosien jälkeen. Minusta Kreikalla on kaikki mahdollisuudet samaan.

Turkin tapahtumat ovat kolmen tekijän summa. Ensiksi, pääministeri Erdoganin hallinto on muuttunut viime vuosina yhä autoritaarisempaan suuntaan; vastalauseita nykylinjalle ei tunnuta sallittavan. Toiseksi, ns. Ergenekon-skandaalista (poliisin, armeijan ja rikollisjärjestöjen yhteydet paljastanut tapahtumavyyhti) alkaneet paljastukset ovat levinneet yhä laajemmalle ja jäljet johtavat jo hallituksen lähipiiriin; kansa on läpeensä kyllästynyt korruptoituneeseen virkakoneistoon. Kolmanneksi, 'vastavallankumoukselliset' laineet ovat saavuttaneet Arabikevään jälkimainingeissa Levantin sydänmaat - vaikkei Turkki arabimaa olekaan; henkinen pato murtuu ja nyt vaaditaan todellisia muutoksia. Myös maan talous on alkanut yskiä. Lisäksi pääministerin välirikko entisen vahvan tukijansa, Yhdysvalloissa vapaaehtoisessa maanpaossa elävän Fethullah Gulenin kanssa on aikaansaanut melkoista liikehdintää Turkin valtarakenteissa. Eikä kuviosta voi unohtaa viime vuodet syrjittyä armeijaakaan. Mellakkasavuja siis nähtäneen Istanbulissa vielä lisää, sillä pääministeri Erdoganin vastaus toismielisille on ollut koventunut järjestyksenpito ja median suitsiminen 'oikeaan' suuntaan. Ratkaisua tilanteeseen jouduttaneen odottamaan seuraaviin presidentin vaaleihin asti ellei heikkenevä talouskehitys tai eskaloituva Syyrian konflikti pakota demokraattisiin uudistuksiin jo aikaisemmin.

Ukraina on kahtia jakautunut maa. Kiovan oranssista vallankumouksesta ei ole jäljellä kuin savuavat autonrenkaat. Määrällisesti vahva oppositio kaipaa johtajaa, Venäjä-sopimuksellaan 'maansa myynyt' presidentti Janukovitsh on kuin 'rampa ankka', jolta vaikutusvaltaiset oligarkitkin jo vetävät tukensa - eikä presidentin terveyskään tunnu kestävän kasautuneita paineita. Pikaisesti laaditut uudet mielenosoituslait on jo peruttu ja demokraattisemmat äänet ovat voimistuneet parlamentissa ja kaikuvat Maidan-aukiollakin. Toki samalla myös militantit ainekset ovat löytäneet kannatusta. Paras ratkaisu rauhallisen huomispäivän takaamiseksi on perutuslakireformi. Keskusteluissa EU:ta on huudettu apuun, erityisesti talousapua toistellaan. Ukrainan kertaalleen hylkäämä EU:n kauppa- ja yhteistyösopimus pitää avata uudelleen neuvotteluille. Ukrainalaisten on kuitenkin itse valittava oma tiensä. Vaihtoehtoina ovat eurooppalainen yhteistyö, Venäjän liittolaissuhteen tiivistäminen tai naapurimaiden (Valko-Venäjä, Moldova) kaltainen diktatuuri sisäisesti kahtiajakautuneessa maassa. EU:n ei kuitenkaan pidä ostaa rahalla itselleen uutta liittolaista, sillä kestävälle rauhalle ei ole hintalappua.

Eurooppaa on myllerretty toisen maailmansodan jälkeen monasti: Jugoslavian hajoaminen 1990-luvulla johti sotarikoksiin, 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen osui kommunismin ja Neuvostoliiton vasallivaltoiden vallankumoukset, tätä ennen sotilaat hallitsijat monessa maassa (Espanja, Portugali, Kreikka, Turkki). Suursodilta Eurooppa on kuitenkin säilynyt jo lähes 70 vuotta. Se on pitkä aika maanosamme historiassa. Se on ollut myös taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin aikaa. Tekemällä työtä tänään demokraattisten voimien vahvistamiseksi takaamme rauhallisen rinnakkaiselon ja hyvinvoinnin huomennakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kiova, Turkki, Istanbul, Kreikka, EU

Brysselin koneen takapenkiltä

Keskiviikko 11.12.2013 - Janne Tienpää

Itsenäisyyspäivämme alla vietin pari päivää Brysselissä työasioissa. Finnairin täyteenvaratulla menolennolla törmäsin business-luokassa Lauri Ihalaiseen. Työministerimmekin oli postinsa mukaisella matkalla. Muun aamukoneen täytti sekalainen joukko 'kotiinpalaavia' EU-työläisiä, kaupunkilomalle piipahtaneita pariskuntia, virallisten valtuuskuntien edustajia ja suomalaisia juniorijalkapalloilijoita.

Euroopan Unionista puhutaan paljon - väliin kärkkäästi kehuen, väliin kitkerästi kritisoiden. Olitpa puolesta tai vastaan, niin sen vaikuttavuudesta ollaan yhtä mieltä. Brysselissä, ja osin Ranskan Strasbourgissa, tehdyt päätökset vaikuttavat suoraan yli 500 miljoonan eurooppalaisen elämään. Siksi tulevat EU-vaalit 25.5.2014 ovat tärkeät Suomessakin.

Eurovaalit mittaavat suomalaisten sydänpulssia ja viitoittavat askelmerkit eduskuntavaaleihimme huhtikuussa 2015. Päänsärkyä puoluetoimistoissa aiheuttaa ehdokasasettelu - ennen kaikkea 'isojen' nimien suunnitelmat. Yksi hamuaa urallaan uusia haasteita, toinen maksimoi puolueensa kannatuksen ja kolmannelle se tarjoaa kunniallisen perääntymisen kotimaan parrasvaloista (näinhän kävi Anneli Jäätteenmäelle).

Poiketen muista vaaleista sisältökysymykset ovat jääneet taka-alalle tai pienen 'euroinnokkaiden' piirin jutusteluksi - vai puhutaanko esim. kuntavaaleissakin vain ehdokkaista eikä ehdokkaiden ajatuksista. Eurovaaleihin nivoutuvat myös EU:n huippuvirkojen (Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, komission puheenjohtaja, EU:n ulkoministeri ym.) nimityskiemurat. Kaikki tuntuu olevan avoinna ja kaikkia nimitykset kiinnostavat, mutta kukaan ei julkisesti puhua pukahda vaan kietoo viestinsä oraakkelimaiseen kaapuun jota tilanteen muuttuessa tulkitaan parhaiten sopivalla tavalla.

Nyt puhutaan siis ehdokkaiden nimistä; jo valituista mutta vieläkin enemmän vielä valitsemattomista. Olli Rehn on jo mukana ja Timo Soini ei (vaan pitääkö Soinin päätös?). Mitä tekevät muut? Pekka Haavisto? Jutta Urpilainen? Päivi Räsänen? Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä Jyrki Katainen? Luultavaa on kaikkien valintojen selkiytyminen vasta maaliskuussa. Takaraja päätöksille on huhtikuun puoliväli.

Isoja pohdintoja EU:ssa vielä kuluvallakin vuosikymmenellä ovat - aina ajankohtaisten talousasioiden lisäksi - mm. Turkin ja Ukrainan EU-yhteistyö, Balkanin alueen 'eurooppalaistaminen' ja laiton siirtolaisuus Välimeren alueella. Myös EU:n ja Yhdysvaltojen vapaakauppasopimusneuvottelut ovat prioriteettilistalla korkealla.
Lisäksi Iso-Britannian 2015 Skotlannin itsenäisyydestä äänestäminen ja 2017 mahdollinen brittien kansanäänestys EU-jäsenyydestä ovat tärkeitä koko euroklaanille.

Turvallisuuspolitiikassa useat EU-maat tukeutuvat lähitulevaisuudessa edelleen, joko suoraan jäsenvaltioina tai välillisesti erilaisten yhteistyöjärjestelyjen kautta, vahvasti NATOon ja muu eurooppalainen puolustusyhteistyö on enemmän yleisiä julkilausumia kuin konkreettisten turvallisuusrakenteiden luomista. Tämä malli kertoo eurooppalaisten omien turvatakuiden uskottavuusvajeesta.
Suomelle EU-jäsenyys on tuonut erityisesti vakautta rahamarkkinoille ja mahdollisuuden vaikuttaa maanosamme suuriin linjauksiin. Meille merkityksellisiä ovat EU-Venäjä suhteet poliittisella tasolla ja mm. matkustusmääräykset: onko viisumivapaa matkustaminen mahdollista?

Suomen paikka on Euroopassa ja EU:ssa. Siitä on etua pienelle maalle, jota mekin olemme. Euroehdokkailtamme odotan selkeitä linjauksia mitä & miten asioitamme edistetään jatkossa. Kansakuntamme edustajien suunnitelmat on oltava matkasalkussa ennen kuin seuraava Brysselin kone europarlamenttivaalien jälkeen saa laskeutumisluvan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Bryssel, EU, eurovaalit

Kunta-Suomen saaga

Perjantai 30.8.2013 - Janne Tienpää

Kunta-Suomen saaga

Sunnuntaivapaalla tarttui käteeni Hemingwayn klassikkoromaani Afrikan vihreät kunnaat. Auringonpaahtama aikalaiskuvaus valkoisen bwanan savanniretkestä vuodelta 1935. Vaikka vuosikymmenet ovat vaihtuneet niin osattiin sitä tuotesijoittelua ennenkin "...se on Heinzin tomaattikastiketta jokapäiväiseen ruokaan", kirjailija toteaa sivulauseessa.  Mutta hyvät asiat ne maistuvat yhä yhtä hyviltä; siis Hemingwayn ja Heinzin tuotokset!

Kuvauksen retkeläiset tuskin kuntakarttaa suunnistukseen tarvitsivat; riitti että kokenut jäljestäjä johti ryhmää eteenpäin oikeaan suuntaan. Jos laatuketsuppi vielä maistuukin, niin muuten on maailma muuttunut kirjan julkaisusta. Nyt etsitään luonnon keskeltä kuntarajoja, joita puolustetaan ärhäkämmin kuin leijonaemo pentujaan.

Itsenäisyytemme alussa kuntalaitoksen toimintaa säätelivät erilliset kaupunkien ja maalaiskuntien kunnallislait. Seurakunnillakin oli vielä vahva rooli paikallishallinnossa. Järjestelmää selkeytettiin vuoden 1948 kunnallislailla, jossa paikallisyksiköiksi määriteltiin maalaiskunnat, kauppalat ja kaupungit. Suomi maksoi sotakorvaukset ja maalta muutettiin kaupunkeihin. Kunnallislain uudistus 1970-luvulla teki kauppaloista kaupunkeja. Näin mm. Raisiolle myönnettiin kaupunkioikeudet (vain!) neljäkymmentä vuotta sitten.


Kiistely kuntauudistuksesta kaipaakin perspektiiviä. Teini-ikäisen Suomi-neidon helmoista päästiin 'kuntakastiin', jos oli osoittaa talouskuntoa kantaa uudet velvoitteet. Nyt ajatellaan kunnanrajaa mainostavan kyltin julistavan ikuista oikeutusta itsenäiselle kunnantalon kalifaatille. Ei kuntaliitos ole synonyymi demokratiavajeelle - kansanvallassa enemmistö päättää. Toki on oikein olla huolissaan, sillä jos unohdamme tulevaisuuden niin siitä seuraa pysähtyneisyys. Mutta kuten moottoritiellä, vaikka me pysähdymme menevät muut ohitse ja jatkavat eteenpäin. Me olemme kuin bussipysäkillä odottamassa oikeaa vuoroa, johon hypätä kyytiin. Mutta olemmeko oikealla pysäkillä? Paljonko kyyti maksaa? Pääsemmekö turvallisesti määränpäähän? Hyviä kysymyksiä kaikki.

Tiekartta on olemassa. Tässäkin. Henkinen päätös on jo tehty. Valinta on eteenpäin. Me tarvitsemme tehokkaamman palvelujen tuotantomallin - emme hallintokuntia jokaiseen niemeen ja notkoon. Ydinkysymys ei ole kunnanrajojen muuttaminen vaan kunnan palvelujen ylläpito & kehittäminen. Tähän tarvitaan yhteistyötä. Ylikunnallinen yhteistyö ei ole toiminut. Riittävästi. Siksi tarvitaan kuntauudistusta ja selkeää määräaikaa sen toteuttamiselle.

Kuntapäättäjien on kannettava vastuu tulevaisuudesta virkaeliitin muutosvastarinnasta huolimatta. Aito kotiseuturakkaus kestää kyllä hallintouudistuksen. Kansanterveydestä ja koulutustarpeista huolehtiminen ovat keinotekoisia karttarajoja tärkeämpiä. Tämä tosiasia tulee kunnantalon kuppiloissakin ymmärtää. Kuntauudistus ei siis tarkoita automaattisesti kuntaliitoksia, mutta jos palvelutason ylläpito sitä vaatii niin onko meillä varaa valita toisin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntarakenne, kuntauudistus

Wanted: johtajuutta pelikentälle!

Maanantai 6.5.2013 - Janne Tienpää

Nyt, jääkiekon MM-kisojen aikaan, puhutaan paljon yhteispelistä ja johtajuudesta. Voittava joukkue tarvitsee aitoa liideriä; heroismiä ja sisukkuutta pursuavaa persoonaa. Samaa lavasäteilyä peräänkuulutetaan politiikan pelikentilläkin.

Kokoomuksen gallupeissa (Taloustutkimuksen YLE Uutisille tekemä gallup, huhtikuu 2013) saama kannatus on jättänyt puolueen kakkossijalle Keskustan perään. Kannatuksen laskua suurempi merkitys on kuitenkin psykologinen eli piikkipaikalta putoaminen. Irtopisteitä saalistavat haukat huutavat jo valtiohoitajapuolueen mandaatin murenneen ja toimintakyvyn olevan koetuksella. Itse en usko tähän.

Keskustan tuore nousu gallupeissa johtuu enemmän hallituskoalition heikkoudesta kuin keskustalaisten paremmuudesta. Tämän myöntää puheenjohtaja Sipiläkin. Tosiasia on, että menestys joka rakentuu muiden heikkouksista, omien vahvuuksien sijaan, ei ole kestävää.

Opposition kuuluvin ääni on edelleen perussuomalaisilla. Haastattelututkimuksessa mielenkiintoinen yksityiskohta on, että jos vain miehet saisivat äänestää olisivat Soinilaiset maan suurin puolue. Onneksi isovanhempiemme vanhemmat ajassaan edistyksellisinä antoivat naisille äänioikeuden!

Yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden saaminen osoitti oman aikansa päättäjiltä johtajuutta. Mitä on tämän päivän johtajuus? Se on uskoa itseensä; se on halua inspiroida kuulijat välittämään; se on kykyä nähdä sama kuin muut, mutta nähdä samalla enemmän. Poliittisen johtajuuden ykkösketjuun on pyrkyä. Monet janoavat paikkaa historiassa ja ikuista glooriaa. Näkyvyys, kuuluvuus ja tunnettuus ovat 'kaikki-mulle-heti-nyt' -maailman suosiorankingin ainesosat. Jos et näy tai kuulu niin sinua ei tunneta - ja jos sinua ei tunneta niin et saa näkyvyyttä etkä kuuluvuutta. Siksi julkisuutta saalistetaan, koska viestiminen ilman kuulijoita on turhaa.

Nyt haemme suunnannäyttäjiä viitoittamaan tietä vuosikymmeniksi eteenpäin. Ajankohtaisesta kunta- ja sote-uudistuksen kiistelystä kirjoitetaan neljännesvuosisadan kuluttua historiaa vain yhden kappaleen verran. Isot haasteet ovat vasta edessämme: yhteiskunnan kahtiajaon ja syrjäytymisen estäminen (sosiaalinen hyvinvointi, arkiturvallisuus), eliniän nousun ja suurten ikäluokkien väestörakenteen vaikutukset (hoivapalveluiden tarve, nuorten vaikuttamiskanavat), eläkejärjestelmän toimivuus tulevaisuudessa (Pohjoismaisen mallin päivitys), kansainvälisessä koulutuskilpailussa menestyminen (innovaatiokulttuurin luominen), ilmastomuutoksen mahdollisuudet ja uhat pohjoisella kulkukäytävällä (Suomessa rikas etelä - köyhä pohjoinen asetelman muutos, talouskasvu vs. vastuullinen liiketoiminta).


Muutoksen tiekartan työstämisellä on kiire. Tarvitsemme uudenlaista johtajuutta: visionääristä esikuvaa rakentamaan väylämerkit Suomi-laivan reitille. Suurmiesten (ja –naisten) ansiona on kyky tehdä päätöksiä, joskus epämieluisiakin. Harva jää historiaan vain puheidensa perusteella, mutta elämää suuremmat teot muistetaan. Se vaatii vastuunkantoa, rohkeutta tekoihin ja onnistumisia.

Samoja onnistumisia suon mielelläni kiekkoleijonillemmekin MM-kaukaloissa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: johtajuus, kokoomus gallup, Suomen tiekartta

Matka Pohjois-Irakiin

Perjantai 12.4.2013 - Janne Tienpää

Viikon tutustumismatka kokoomusdelegaation mukana Pohjois-Irakiin Kurdistanin itsehallintoalueelle on nyt takana. Tapasimme laajalti alueen poliittisia vaikuttajia ministereistä maakuntajohtajiin ja parlamentaarikoista opposition edustajiin. Alueen tilanteesta saimme kattavan selvityksen viralliselta aluehallinnolta ja väliin ryhmämme onnistui kurkistamaan vieraanvaraisuuden verhon toisellekin puolelle. Kurdien lähihistorian julmat tapahtumat olivat aina vahvasti läsnä sekä virallisissa että epävirallisissa kohtaamisissa. Keskustelut muun paikallisväestön kanssa jäivät kyllä harmittavan vähäisiksi.

Irakilaisesta näkökulmasta Kurdistanin itsehallintoalue on maan rauhallisinta seutua, mutta turvallisuustilanne ei täälläkään ole vielä vakiintunut: sotilaiden sekä poliisin läsnäolo on näkyvää ja autolla kulkevan tulee varautua lukuisiin tarkastuspisteisiin. Turvamiehet seuraavat useimpia poliitikkoja ja aluehallinnon johtajia.

Vierailualueemme vauraus perustuu öljykauppaan. Hyvä talous rakentaa pohjaa rauhanomaiselle kehitykselle myös jatkossa. Kokonaistilanne on kuitenkin edelleen epävakaa. Useimmissa Irakin maakunnissa pidetään huhtikuun lopussa ensimmäiset vaalit amerikkalaisjoukkojen jälkeen - Kurdistanissa kuitenkin vasta myöhemmin tänä vuonna.

Meidän tehtävämme on, kansainvälisen yhteisön mukana, auttaa ja vahvistaa demokratiaprosessia niin Irakissa kuin sen lähialueilla. Ensimmäiset askeleet rauhan tiellä on jo otettu, mutta vakiintumisprosessi vaatii vielä paljon aikaa. Kaikkien irakilaisten kansanryhmien (kurdien, sunnien, shiiojen ym.) puolesta toivokaamme tuon ajan olevan mahdollisimman lyhyt.

 pohjois-irak_iranin_rajalla.jpg

Kuva on Pohjois-Irakista läheltä Iranin rajaa. Taustalla Irakin korkein vuori (Haji Ibrahim, 3587 m); oikealla olevat vuoret ovat jo Iranin puolella. Kuvauspaikasta 200 metriä etuoikealle alkaa miinakenttä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Irak, Pohjois-Irak, Kurdistan

Vain elämää

Sunnuntai 24.2.2013 - Janne Tienpää

Kämppäkaverini kahden vuosikymmenen takaa matkaopasajoilta päivitti naamakirjasivuaan. Fredrik kertoi, että tapasi tasan kymmen vuotta sitten legendaarisessa Papas -ravintolassa Hurghadassa  tulevan vaimonsa Emmin. Nyt neljän maan, yksien häiden, kahden lapsen ja kahden ravintolan (Fredrik on ravintoloitsija) jälkeen he juhlivat vuosipäivää proosallisesti uuteen kotiin muuton merkeissä Espanjassa.

Väliin tekee hyvää muistella vanhoja. Olin terrierimme Vilin kanssa talvisella happihölkällä ja suuntasin sen jälkeen löylyille läheiseen uimahalliin. 'Äijät' saunassakin muistelivat. Jo tovin eläkkeellä viihtynyt merimies tarinoi maukkaasta hiiligrillatusta pihvihärästä Buenos Airesin katuravintolassa. Kuulemma parasta pihviä ikinä. Ja toinen, rakennusmies, nauratti jutuillaan työkomennuksilta 70-luvun itänaapurista. Hyviä muistoja on vähintään yhtä hauskaa kuulla kuin kertoakin.

Ihmisen erottaa muista eläimistä abstrakti-asioiden käsittelykyky ja ajan taju. Ajan kulkuun liittyy lukuisia sanontoja. Se kertoo kuinka tärkeitä muistot ovat meille - ja miksi yksi eniten pelkäämistämme asioista on muistin menettäminen. Nykyään Suomessa todetaan 13.000 uutta muistisairaustapausta joka vuosi. Varhaisella puuttumisella näistä osa on parannettavissa, mutta osa taudeista on eteneviä. Kaikkiaan keskuudessamme elää 120.000 etenevästä muistisairaudesta kärsivää. Säännöllinen liikunta, sosiaalinen aktiivisuus ja oikea ruokavalio alentavat riskiä sairastua. Muistisairaus koskettaa koko lähipiiriä. On tärkeää pitää huolta myös omaishoitajista. Valtiovalta onkin lisännyt 10 miljoonaa omaishoidon tukirahoja. Tämä suunta on oikea kun muistetaan jatkossakin pitää huolta tärkeiden tukipalvelujen riittävyydestä.

Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse muistaa. Päivän vähiten-muistamisen-arvoinen uutinen oli, tänään Italian parlamentin vaalipäivänä, Berlusconin joutuminen saapasmaan feministien hyökkäyksen kohteeksi äänestysuurnalla. Tätä muistelee takuusti Silviokin pitkään; ennen ex-pääministeri oli naisten kimpussa ja nyt se menee päinvastoin. Sekin on vain elämää.

Mutta melkein unohdin lähettää terveiset mainiolle ex-kämppikselleni Mallorcan aurinkoon. Eli onnea vaan Fredrik & koko perhe uuteen kotiin Palmassa! Vanhaa sanontaa lainaten jokainen auringonnousu on mahdollisuus tavoitella unelmia ja jokainen auringonlasku on mahdollisuus huomata elävänsä niitä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Hyvinvointi, muistisairaus, omaishoito

Lainvastaista

Torstai 10.1.2013 - Janne Tienpää

Minua on jymäytetty. Ennen uskoin normikäyttäytymiseni olevan sallittujen normien mukaista. Olen katsonut satoja lottoarvontoja televisiosta. Kaupasta kannan kassikaupalla maitoa lapsilleni. Tv-luvan ja markettien ostokset olen aina maksanut kuuliaisesti. Itsenäisyyspäivänä viritän näköradioni Edwin Laineen Tuntemattoman taajuudelle. Onko minua kuitenkin harhautettu? Olenko ymmärtänyt kansalaisvelvoitteeni oikein?

Onneksi Suomi on lainkuuliaisten virkamiesten maa. Nämä 'uskonpuhdistuksen' ristiretkeläiset valistavat kansalaisiaan puutteista. Mekun (mediakasvatus-ja kuvaohjelmakeskus) mukaan on kuvaohjelmalain hengen vastaista esittää Tuntematonta sotilasta ennen kello viittä. Kilpailuviraston mukaan on epäreilua myydä suomalaista maitoa halvalla. Ja rahoittamaani YLEäkin epäillään; onko lottoarvonnan esittäminen julkisella kanavalla sittenkään sallittua.

Pajatson tyhjensi kuitenkin lainkuuliainen hallitus kertomalla, että STX Finlandille rahan lainaaminen on lainvastaista. Miksi? Valtio ei voi tukea tappiollista yritystoimintaa, nyökyteltiin yksimielisessä hallitusrintamassa. Samalla tuli välillisesti oikaistua julkisuuteen päässeitä vääriä väittämiä: Finavian kaikki lentokentät ovatkin kannattavia, Kemijärven liimapuutehtaalle annetut miljoonat menivät taatulle tuloksentekijälle, Talvivaaran tuki oli riskitön sijoitus tulevaisuuteen...


Keskustelu STX:n telakoista on ollut kaksijakoista. Ne, jotka tietävät eivät puhu ja päinvastoin. Lainkuuliainen valtakoneisto ei saa perustella miksi iso risteilijätilaus hävittiin Ranskaan. Merkillistä vai esimerkillistä?

Tietäjän roolin kupletissa on ominut stadilainen tabloidi-aviisi, johon tämän kokoluokan asioita on väliin ollut vaikea mahduttaa. Harmi vain, että isot otsikot ovat vieneet tilan 'pieniltä' totuuksilta. Telakkateollisuus ei ole paperiteollisuuden tapaan saattohoidon tarpeessa. Toisin kuin selluloosatuotteilla niin risteilyalusten tilaukset kasvavat maailmalla. Nyt vain Varsinaisessa-Suomessa tämän tärkeys ymmärretään. Ja Ranskassa.

Osaamme siis yhteiskuntana toimia lainmukaisesti. Mutta onko meillä varaa siihen? Menetämme työpaikkoja ja maksamme samoista tuotteista enemmän. Lakeja on noudatettava. Huonot lait pitää kuitenkin muuttaa. Se on meidän oikeutemme ja valittujen edustajiemme velvollisuus. Nyt näitä muutoksia tarvitaan. Vai joudummeko toimimaan lainvastaisesti?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: STX, talouspolitiikka, meriteollisuus

Sairauslomaan ei tarvita karenssipäiviä

Maanantai 8.10.2012 - Janne Tienpää

Kokoomuksen puoluevaltuuston päätös kannattaa sairausloman karenssipäivää eli tehdä ensimmäisestä sairauslomapäivästä palkaton ja alentaa myös muiden poissaolopäivien korvausta on herättänyt ihmetystä työntekijäpuolella. Itse en kannata tätä muutosta.

Karenssipäivän puoltajat viittaavat Ruotsin malliin, jossa vastaavanlainen järjestelmä on ollut käytössä jo vuodesta 1993. Tutkimukset muutoksen hyödyistä ovat kuitenkin ristiriitaisia. Osa tutkimuksista löytää syy-yhteyden karenssipäivän käyttöönotosta ja sairauspoissaolojen vähentymisestä, osa taas kritisoi sairaana työssä olemista. On selvää, että sairaana ei pidä mennä töihin. Toisaalta perusteettomia (= lusmuilua) poissaolojakaan ei voi hyväksyä.

Oma vahva näkemykseni on, että iso enemmistö sairauslomalla olevista on aidosti sairaana. Tästä syystä pienen pinnarijoukon vuoksi ei saa antaa suuren enemmistön kärsiä. Jokaisen työpaikan – ja jokaisen työntekijän – tulee ymmärtää että jos yksi on poissa aiheettomasti, niin muut tekevät enemmän. Jos tämä käytäntö sallitaan, niin pitkässä juoksussa kaikki voivat työpaikalla huonommin.

Terve työyhteisö toimii oma-aloitteisesti ja korjaa tämänlaatuiset ’valuviat’. Parhaimmissa työpaikoissa jopa ennaltaehkäistään ongelmien syntyminen. Tähän pitää suomalaisessa työkulttuurissa pyrkiäkin. Huoltosuhteen heikentyminen eli tilanne, jossa yhä pienempi työssäkäyvien joukko kustantaa yhä suuremman ei-työssäkäyvien joukon julkissektorin kustannukset ei ole kestävä. Suomi tarvitsee terveitä työikäisiä. Työhyvinvoinnista huolehtiminen vähentää sairauspoissaoloja. Samalla se lisää työviihtyvyyttä ja parantaa yrityksen kilpailukykyä.

Työ tekijäänsä kiittää ja (taloudellisesti) terveessä yrityksessä myös työntekijöillä on hyvä olla. Työelämässä pitää siis jatkossakin panostaa terveiden hoitamiseen. Kun pidämme huolta, että ihmiset pysyvät terveinä ja viihtyvät työssään ei meillä enää ole tarvetta keskustelulle sairauspoissaoloista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sairauskarenssi, työhyvinvointi