Janne Tienpää

52-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Sosiaalinen media

        



Virvatulten kyyneleet - mellakkasavuja Euroopan taivaan yllä

Torstai 6.2.2014

Ateena, Istanbul, Kiova...lista viime viikkojen levottomuuksista meille tutuista eurooppalaisista kaupungeista pitenee. Pitääkö meidän olla huolissamme? Onko Suomen turvallisuustilanne muuttunut?

Lyhyt vastaus on kyllä ja ei. Mitään pitkäkestoisempaa mellakointia lähialueillamme ei voi ohittaa olankohautuksella. Ongelmat ovat kuitenkin ko. maiden sisäisiä eikä niillä ole suoraa valtioiden rajat ylittävää vaikutusta. Välillisesti levottomuudet heijastuvat toki laajemmalle - raapaisten Suomeakin.

Levottomuuksien taustat ja ratkaisumallit ovat erilaisia kaikissa kolmessa maassa. Nyky-Kreikan talousvaikeudet kanavoituvat aggressioina valtarakenteita vastaan. Kovat kulukuurit ovat rakentaneet kasvualustaa ääriliikkeiden julkisuushakuiselle vastakkainasettelulle. Talousongelmissa elävän kansan tarve on löytää suunta - vaikka vääräkin - mihin protestinsa kohdistaa. Siksi populismi ja rasistiset äänet kuuluvat kovina Ateenan kaduilla. Tämä kehitys on estettävissä yhteiseurooppalaisella työllä; myös EU:n on ilmaistava vahva tukensa demokraattisten voimien viesteille. Talouden pohjakosketus on Kreikassa jo saavutettu, mutta 'velkavankeutta' kansalaiset kantavat harteillaan vielä vuosia. Hellaksen perilliset tarvitsevat koko kansakunnan kannustusta; henkistä olalle taputusta ja menestystarinoita matkaevääksi. Suomi nousi tuhkasta menestykseen ankarien sotakorvausvuosien jälkeen. Minusta Kreikalla on kaikki mahdollisuudet samaan.

Turkin tapahtumat ovat kolmen tekijän summa. Ensiksi, pääministeri Erdoganin hallinto on muuttunut viime vuosina yhä autoritaarisempaan suuntaan; vastalauseita nykylinjalle ei tunnuta sallittavan. Toiseksi, ns. Ergenekon-skandaalista (poliisin, armeijan ja rikollisjärjestöjen yhteydet paljastanut tapahtumavyyhti) alkaneet paljastukset ovat levinneet yhä laajemmalle ja jäljet johtavat jo hallituksen lähipiiriin; kansa on läpeensä kyllästynyt korruptoituneeseen virkakoneistoon. Kolmanneksi, 'vastavallankumoukselliset' laineet ovat saavuttaneet Arabikevään jälkimainingeissa Levantin sydänmaat - vaikkei Turkki arabimaa olekaan; henkinen pato murtuu ja nyt vaaditaan todellisia muutoksia. Myös maan talous on alkanut yskiä. Lisäksi pääministerin välirikko entisen vahvan tukijansa, Yhdysvalloissa vapaaehtoisessa maanpaossa elävän Fethullah Gulenin kanssa on aikaansaanut melkoista liikehdintää Turkin valtarakenteissa. Eikä kuviosta voi unohtaa viime vuodet syrjittyä armeijaakaan. Mellakkasavuja siis nähtäneen Istanbulissa vielä lisää, sillä pääministeri Erdoganin vastaus toismielisille on ollut koventunut järjestyksenpito ja median suitsiminen 'oikeaan' suuntaan. Ratkaisua tilanteeseen jouduttaneen odottamaan seuraaviin presidentin vaaleihin asti ellei heikkenevä talouskehitys tai eskaloituva Syyrian konflikti pakota demokraattisiin uudistuksiin jo aikaisemmin.

Ukraina on kahtia jakautunut maa. Kiovan oranssista vallankumouksesta ei ole jäljellä kuin savuavat autonrenkaat. Määrällisesti vahva oppositio kaipaa johtajaa, Venäjä-sopimuksellaan 'maansa myynyt' presidentti Janukovitsh on kuin 'rampa ankka', jolta vaikutusvaltaiset oligarkitkin jo vetävät tukensa - eikä presidentin terveyskään tunnu kestävän kasautuneita paineita. Pikaisesti laaditut uudet mielenosoituslait on jo peruttu ja demokraattisemmat äänet ovat voimistuneet parlamentissa ja kaikuvat Maidan-aukiollakin. Toki samalla myös militantit ainekset ovat löytäneet kannatusta. Paras ratkaisu rauhallisen huomispäivän takaamiseksi on perutuslakireformi. Keskusteluissa EU:ta on huudettu apuun, erityisesti talousapua toistellaan. Ukrainan kertaalleen hylkäämä EU:n kauppa- ja yhteistyösopimus pitää avata uudelleen neuvotteluille. Ukrainalaisten on kuitenkin itse valittava oma tiensä. Vaihtoehtoina ovat eurooppalainen yhteistyö, Venäjän liittolaissuhteen tiivistäminen tai naapurimaiden (Valko-Venäjä, Moldova) kaltainen diktatuuri sisäisesti kahtiajakautuneessa maassa. EU:n ei kuitenkaan pidä ostaa rahalla itselleen uutta liittolaista, sillä kestävälle rauhalle ei ole hintalappua.

Eurooppaa on myllerretty toisen maailmansodan jälkeen monasti: Jugoslavian hajoaminen 1990-luvulla johti sotarikoksiin, 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen osui kommunismin ja Neuvostoliiton vasallivaltoiden vallankumoukset, tätä ennen sotilaat hallitsijat monessa maassa (Espanja, Portugali, Kreikka, Turkki). Suursodilta Eurooppa on kuitenkin säilynyt jo lähes 70 vuotta. Se on pitkä aika maanosamme historiassa. Se on ollut myös taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin aikaa. Tekemällä työtä tänään demokraattisten voimien vahvistamiseksi takaamme rauhallisen rinnakkaiselon ja hyvinvoinnin huomennakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kiova, Turkki, Istanbul, Kreikka, EU