Janne Tienpää

52-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Sosiaalinen media

        



Uusi kylmä sota on erilainen

Keskiviikko 16.4.2014 klo 9:08 - Janne Tienpää

Uusi kylmä sota ei ole vanhan toisinto. Venäjän Krimin niemimaan haltuunotto, Ukrainan valtiollista itsemääräämisoikeutta uhmaten, yllätti kaikki. Samalla suurvaltasuhteiden mittari rysähti lähelle jäätymispistettä. Näyttävä voimapolitiikan esiinmarssi aloitti uuden kylmän sodan ajanjakson, jossa vanhaa ovat vain osapuolet; Venäjän kantaessa entisen Neuvostoliiton manttelia harteillaan.

Ennen blokkipolitiikka onnistui, koska eristäytyminen oli vaihtoehto. Kuluvan vuosituhannen realpolitik ei kuitenkaan enää tosielämässä tunnusta näitä saarekkeita. Globaalitalouden sidonnaisuudet ankkuroivat kaikki maat samalle riippuvaisuuden rippituolille ja omapäiset karttaharjoitukset eivät onnistukaan vanhaan tyyliin. Näin syystä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ketjureaktiona. Ja nopeasti.

Maailma on muuttunut. Vanha kylmä sota oli poliittis-ideologinen ja valtioiden välinen globaali valtataistelu. Nyt konfliktien välitön fyysinen luonne on paikallinen tai laajimmillaankin vain rajatun alueen ongelma. Sen sijaan välilliset taloudelliset vaikutukset heijastuvat aikaisempaa laajemmalle alueelle.

Venäjä on uusinut viimeisen vuosikymmenen aikana ulkopolitiikan strategiansa. Kiina on Venäjän tärkein strateginen talouskumppani: Aasian jättiläisellä on varaa ja haluja investoida sekä loppumaton energianälkä. Venäjällä on öljyä Siperiassa, jota se jo kuljettaa öljyputken kautta Kauko-idän markkinoille. Näin vienti Eurooppaan vähenee ja samoin sen painoarvo. Yhdysvallat on sekin ilmoittanut aiemmin strategisen ulkopolitiikkansa uudeksi painopistealueeksi Tyynenmeren. Ukrainan tilanne ei tätä asetelmaa muuta, vaikka luo eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan uuden asetelman.

Euroopassa vähäiselle huomiolle on jäänyt Kiinan ja Japanin heikentyneet suhteet. Taloudellista yhteistyötä toki tehdään, mutta poliittisella tasolla sapelien kalistelu on yhä kuuluvampaa. Kiistat Etelä-Kiinan meren saarista ovat säännöllisesti otsikoissa. Myös Japanin II maailmansodan aikaiset teot ja sen valtiojohdon tapa muistella niitä hiertää yhä kipeämmin maiden välejä. Lisäksi tilannetta sekoittaa aina arvaamaton Pohjois-Korea. Kiina on tietoisesti pysytellyt Krimin konfliktissa puolueettomana ulkopuolisena. Toki Beijingissä seurataan huolestuneena tapahtumien heijastusvaikutusta köhivän globaalitalouden kehitykseen.

Venäjän saamat talous- ja muut pakotteet eivät kuulu kovinkaan kauas Euroopan ulkopuolelle. Maa jatkaa yhteistyötään Kiinan kanssa entiseen malliin ja kolmas maailma tuskin noteeraa tapahtunutta sen enempää.

Venäjällä on omat intressinsä Krimillä. Maan Euroopan puoleisen laivaston päätukikohdat ovat Severomorskissa (pohjoinen laivasto, Murmanskin alue), Sevastopolissa (Mustanmeren laivasto, Krimin alue) ja Baltijskissa & Kronstadtissa (Itämeren laivasto). Kun Venäjän laivasto joutunee luopumaan tulevaisuudessa huoltotukikohdastaan Syyrian Tartusissa on se yhä enemmän ahdistettu nurkkaan. Krimin haltuunotolla haluttiin myös turvata strateginen asema Mustallamerellä ja itäisellä Välimerellä. Itse en yllättyisi Venäjän pyrkimyksistä lähentyä Libyan uusia vallanpitäjiä ja neuvotella sotilaallisesta yhteistyötä.

Ukrainan nykyisen konfliktin ratkaisu vaatii maan uudelta johdolta taitoa neuvotella uskottavasti itsenäinen rooli ja toimivat suhteet sekä Venäjän että Euroopan Unionin suuntaan. Maan maantieteellinen asema ei tunnusta muita vaihtoehtoja. Tässä voisi olla meillä suomalaisillakin annettavaa pian vuosisataisen itsenäisyytemme kokemuksella. Samalla koko kansainvälisen yhteisön on otettava selkeä kanta konfliktissa ja tuomittava kaikki kansainvälisen oikeuden vastaiset teot – ja tarvittaessa harkittava laaja-alaisiakin pakotteita. Nyt ei ole oikea aika jättäytyä sivustakatsojaksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, ulkopolitiikka, Krim