Janne Tienpää

52-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Sosiaalinen media

        



Uusi kylmä sota

Keskiviikko 30.9.2015 klo 19:57 - Janne Tienpää

Uusi kylmä sota ei ole vanhan toisinto. Venäjän Krimin niemimaan haltuunotto, Ukrainan valtiollista itsemääräämisoikeutta uhmaten, yllätti maailman. Samalla suurvaltasuhteiden mittari rysähti lähelle jäätymispistettä. Tämä voimapolitiikan esiinmarssi aloitti uuden kylmän sodan ajanjakson, jossa vanhaa ovat vain osapuolet; Venäjän kantaessa entisen Neuvostoliiton manttelia harteillaan.

Ennen blokkipolitiikka onnistui, koska eristäytyminen oli vaihtoehto. Kuluvan vuosituhannen realpolitik ei kuitenkaan enää tosielämässä tunnusta näitä saarekkeita. Globaalitalouden sidonnaisuudet ankkuroivat kaikki maat samalle riippuvaisuuden rippituolille ja omapäiset karttaharjoitukset eivät onnistukaan vanhaan tyyliin. Näin syystä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ketjureaktiona. Ja nopeasti. 

Maailma on muuttunut. Vanha kylmä sota oli poliittis-ideologinen ja valtioiden välinen globaali valtataistelu. Nyt konfliktien välitön fyysinen luonne on paikallinen tai laajimmillaankin vain rajatun alueen ongelma. Sen sijaan välilliset taloudelliset vaikutukset heijastuvat aikaisempaa laajemmalle alueelle. 

Venäjä on uusinut viimeisen vuosikymmenen aikana ulkopolitiikan strategiansa. Kiina on Venäjän tärkein strateginen talouskumppani: idän lohikäärmeellä on varaa ja haluja investoida sekä loppumaton energianälkä. Venäjällä on öljyä Siperiassa, jota se jo kuljettaa (pieniä määriä) öljyputken kautta Kauko-idän markkinoille. Vienti Eurooppaan vähenee ja samoin sen painoarvo. Yhdysvallat on sekin ilmoittanut aiemmin strategisen ulkopolitiikkansa uudeksi painopistealueeksi Tyynenmeren.

Euroopassa vähäiselle huomiolle on jäänyt Kiinan ja Japanin heikentyneet suhteet. Taloudellista yhteistyötä toki tehdään, mutta poliittisella tasolla sapelien kalistelu on yhä kuuluvampaa. Kiistat Etelä-Kiinan saarista ovat säännöllisesti otsikoissa. Myös Japanin II maailmansodan aikaiset teot ja sen valtiojohdon tapa muistella niitä hiertää yhä kipeämmin maiden välejä. Lisäksi tilannetta sekoittaa aina arvaamaton Pohjois-Korea. Kiina on tietoisesti pysytellyt Krimin konfliktissa puolueettomana ulkopuolisena. Toki Beijingissä seurataan huolestuneena tapahtumien heijastusvaikutusta köhivän globaalitalouden kehitykseen.

Venäjälle asetetut talous- ja muut pakotteet eivät kuulu kovinkaan kauas Euroopan ulkopuolelle. Maa jatkaa yhteistyötään Kiinan kanssa entiseen malliin ja kolmas maailma tuskin noteeraa tapahtunutta sen enempää. 

Venäjällä on omat intressinsä Krimillä. Maan Euroopan puoleisen laivaston päätukikohdat ovat Severomorskissa (pohjoinen laivasto, Murmanskin alue), Sevastopolissa (Mustanmeren laivasto, Krimin alue) ja Baltijskissa & Kronstadtissa (Itämeren laivasto). Kun Venäjän laivasto oli jo joutumassa luopumaan tukikohdistaan Tartusissa ja Latakiassa se ahdistettiin nurkkaan ja otti aktiivisemman roolin Syyriassa. Krimin haltuunotolla haluttiin myös turvata strateginen asema sekä Mustallamerellä että itäisellä Välimerellä. Itse en yllättyisi Venäjän pyrkimyksistä lähentyä Libyan uusia vallanpitäjiä ja neuvotella sotilaallisesta yhteistyötä. 

Ukrainan nykyisen konfliktin ratkaisu vaatii maan uudelta johdolta taitoa neuvotella uskottavasti itsenäinen rooli ja toimivat suhteet sekä Venäjän että Euroopan Unionin suuntaan. Maan maantieteellinen asema ei tunnusta muita vaihtoehtoja. Tässä voisi olla meillä suomalaisillakin annettavaa pian vuosisataisen itsenäisyytemme kokemuksella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kylmä sota, Syyria, Venäjä, Ukraina

Uusi kylmä sota on erilainen

Keskiviikko 16.4.2014 klo 9:08 - Janne Tienpää

Uusi kylmä sota ei ole vanhan toisinto. Venäjän Krimin niemimaan haltuunotto, Ukrainan valtiollista itsemääräämisoikeutta uhmaten, yllätti kaikki. Samalla suurvaltasuhteiden mittari rysähti lähelle jäätymispistettä. Näyttävä voimapolitiikan esiinmarssi aloitti uuden kylmän sodan ajanjakson, jossa vanhaa ovat vain osapuolet; Venäjän kantaessa entisen Neuvostoliiton manttelia harteillaan.

Ennen blokkipolitiikka onnistui, koska eristäytyminen oli vaihtoehto. Kuluvan vuosituhannen realpolitik ei kuitenkaan enää tosielämässä tunnusta näitä saarekkeita. Globaalitalouden sidonnaisuudet ankkuroivat kaikki maat samalle riippuvaisuuden rippituolille ja omapäiset karttaharjoitukset eivät onnistukaan vanhaan tyyliin. Näin syystä että kaikki vaikuttaa kaikkeen ketjureaktiona. Ja nopeasti.

Maailma on muuttunut. Vanha kylmä sota oli poliittis-ideologinen ja valtioiden välinen globaali valtataistelu. Nyt konfliktien välitön fyysinen luonne on paikallinen tai laajimmillaankin vain rajatun alueen ongelma. Sen sijaan välilliset taloudelliset vaikutukset heijastuvat aikaisempaa laajemmalle alueelle.

Venäjä on uusinut viimeisen vuosikymmenen aikana ulkopolitiikan strategiansa. Kiina on Venäjän tärkein strateginen talouskumppani: Aasian jättiläisellä on varaa ja haluja investoida sekä loppumaton energianälkä. Venäjällä on öljyä Siperiassa, jota se jo kuljettaa öljyputken kautta Kauko-idän markkinoille. Näin vienti Eurooppaan vähenee ja samoin sen painoarvo. Yhdysvallat on sekin ilmoittanut aiemmin strategisen ulkopolitiikkansa uudeksi painopistealueeksi Tyynenmeren. Ukrainan tilanne ei tätä asetelmaa muuta, vaikka luo eurooppalaiseen turvallisuuspolitiikkaan uuden asetelman.

Euroopassa vähäiselle huomiolle on jäänyt Kiinan ja Japanin heikentyneet suhteet. Taloudellista yhteistyötä toki tehdään, mutta poliittisella tasolla sapelien kalistelu on yhä kuuluvampaa. Kiistat Etelä-Kiinan meren saarista ovat säännöllisesti otsikoissa. Myös Japanin II maailmansodan aikaiset teot ja sen valtiojohdon tapa muistella niitä hiertää yhä kipeämmin maiden välejä. Lisäksi tilannetta sekoittaa aina arvaamaton Pohjois-Korea. Kiina on tietoisesti pysytellyt Krimin konfliktissa puolueettomana ulkopuolisena. Toki Beijingissä seurataan huolestuneena tapahtumien heijastusvaikutusta köhivän globaalitalouden kehitykseen.

Venäjän saamat talous- ja muut pakotteet eivät kuulu kovinkaan kauas Euroopan ulkopuolelle. Maa jatkaa yhteistyötään Kiinan kanssa entiseen malliin ja kolmas maailma tuskin noteeraa tapahtunutta sen enempää.

Venäjällä on omat intressinsä Krimillä. Maan Euroopan puoleisen laivaston päätukikohdat ovat Severomorskissa (pohjoinen laivasto, Murmanskin alue), Sevastopolissa (Mustanmeren laivasto, Krimin alue) ja Baltijskissa & Kronstadtissa (Itämeren laivasto). Kun Venäjän laivasto joutunee luopumaan tulevaisuudessa huoltotukikohdastaan Syyrian Tartusissa on se yhä enemmän ahdistettu nurkkaan. Krimin haltuunotolla haluttiin myös turvata strateginen asema Mustallamerellä ja itäisellä Välimerellä. Itse en yllättyisi Venäjän pyrkimyksistä lähentyä Libyan uusia vallanpitäjiä ja neuvotella sotilaallisesta yhteistyötä.

Ukrainan nykyisen konfliktin ratkaisu vaatii maan uudelta johdolta taitoa neuvotella uskottavasti itsenäinen rooli ja toimivat suhteet sekä Venäjän että Euroopan Unionin suuntaan. Maan maantieteellinen asema ei tunnusta muita vaihtoehtoja. Tässä voisi olla meillä suomalaisillakin annettavaa pian vuosisataisen itsenäisyytemme kokemuksella. Samalla koko kansainvälisen yhteisön on otettava selkeä kanta konfliktissa ja tuomittava kaikki kansainvälisen oikeuden vastaiset teot – ja tarvittaessa harkittava laaja-alaisiakin pakotteita. Nyt ei ole oikea aika jättäytyä sivustakatsojaksi.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Venäjä, ulkopolitiikka, Krim

Virvatulten kyyneleet - mellakkasavuja Euroopan taivaan yllä

Torstai 6.2.2014

Ateena, Istanbul, Kiova...lista viime viikkojen levottomuuksista meille tutuista eurooppalaisista kaupungeista pitenee. Pitääkö meidän olla huolissamme? Onko Suomen turvallisuustilanne muuttunut?

Lyhyt vastaus on kyllä ja ei. Mitään pitkäkestoisempaa mellakointia lähialueillamme ei voi ohittaa olankohautuksella. Ongelmat ovat kuitenkin ko. maiden sisäisiä eikä niillä ole suoraa valtioiden rajat ylittävää vaikutusta. Välillisesti levottomuudet heijastuvat toki laajemmalle - raapaisten Suomeakin.

Levottomuuksien taustat ja ratkaisumallit ovat erilaisia kaikissa kolmessa maassa. Nyky-Kreikan talousvaikeudet kanavoituvat aggressioina valtarakenteita vastaan. Kovat kulukuurit ovat rakentaneet kasvualustaa ääriliikkeiden julkisuushakuiselle vastakkainasettelulle. Talousongelmissa elävän kansan tarve on löytää suunta - vaikka vääräkin - mihin protestinsa kohdistaa. Siksi populismi ja rasistiset äänet kuuluvat kovina Ateenan kaduilla. Tämä kehitys on estettävissä yhteiseurooppalaisella työllä; myös EU:n on ilmaistava vahva tukensa demokraattisten voimien viesteille. Talouden pohjakosketus on Kreikassa jo saavutettu, mutta 'velkavankeutta' kansalaiset kantavat harteillaan vielä vuosia. Hellaksen perilliset tarvitsevat koko kansakunnan kannustusta; henkistä olalle taputusta ja menestystarinoita matkaevääksi. Suomi nousi tuhkasta menestykseen ankarien sotakorvausvuosien jälkeen. Minusta Kreikalla on kaikki mahdollisuudet samaan.

Turkin tapahtumat ovat kolmen tekijän summa. Ensiksi, pääministeri Erdoganin hallinto on muuttunut viime vuosina yhä autoritaarisempaan suuntaan; vastalauseita nykylinjalle ei tunnuta sallittavan. Toiseksi, ns. Ergenekon-skandaalista (poliisin, armeijan ja rikollisjärjestöjen yhteydet paljastanut tapahtumavyyhti) alkaneet paljastukset ovat levinneet yhä laajemmalle ja jäljet johtavat jo hallituksen lähipiiriin; kansa on läpeensä kyllästynyt korruptoituneeseen virkakoneistoon. Kolmanneksi, 'vastavallankumoukselliset' laineet ovat saavuttaneet Arabikevään jälkimainingeissa Levantin sydänmaat - vaikkei Turkki arabimaa olekaan; henkinen pato murtuu ja nyt vaaditaan todellisia muutoksia. Myös maan talous on alkanut yskiä. Lisäksi pääministerin välirikko entisen vahvan tukijansa, Yhdysvalloissa vapaaehtoisessa maanpaossa elävän Fethullah Gulenin kanssa on aikaansaanut melkoista liikehdintää Turkin valtarakenteissa. Eikä kuviosta voi unohtaa viime vuodet syrjittyä armeijaakaan. Mellakkasavuja siis nähtäneen Istanbulissa vielä lisää, sillä pääministeri Erdoganin vastaus toismielisille on ollut koventunut järjestyksenpito ja median suitsiminen 'oikeaan' suuntaan. Ratkaisua tilanteeseen jouduttaneen odottamaan seuraaviin presidentin vaaleihin asti ellei heikkenevä talouskehitys tai eskaloituva Syyrian konflikti pakota demokraattisiin uudistuksiin jo aikaisemmin.

Ukraina on kahtia jakautunut maa. Kiovan oranssista vallankumouksesta ei ole jäljellä kuin savuavat autonrenkaat. Määrällisesti vahva oppositio kaipaa johtajaa, Venäjä-sopimuksellaan 'maansa myynyt' presidentti Janukovitsh on kuin 'rampa ankka', jolta vaikutusvaltaiset oligarkitkin jo vetävät tukensa - eikä presidentin terveyskään tunnu kestävän kasautuneita paineita. Pikaisesti laaditut uudet mielenosoituslait on jo peruttu ja demokraattisemmat äänet ovat voimistuneet parlamentissa ja kaikuvat Maidan-aukiollakin. Toki samalla myös militantit ainekset ovat löytäneet kannatusta. Paras ratkaisu rauhallisen huomispäivän takaamiseksi on perutuslakireformi. Keskusteluissa EU:ta on huudettu apuun, erityisesti talousapua toistellaan. Ukrainan kertaalleen hylkäämä EU:n kauppa- ja yhteistyösopimus pitää avata uudelleen neuvotteluille. Ukrainalaisten on kuitenkin itse valittava oma tiensä. Vaihtoehtoina ovat eurooppalainen yhteistyö, Venäjän liittolaissuhteen tiivistäminen tai naapurimaiden (Valko-Venäjä, Moldova) kaltainen diktatuuri sisäisesti kahtiajakautuneessa maassa. EU:n ei kuitenkaan pidä ostaa rahalla itselleen uutta liittolaista, sillä kestävälle rauhalle ei ole hintalappua.

Eurooppaa on myllerretty toisen maailmansodan jälkeen monasti: Jugoslavian hajoaminen 1990-luvulla johti sotarikoksiin, 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen osui kommunismin ja Neuvostoliiton vasallivaltoiden vallankumoukset, tätä ennen sotilaat hallitsijat monessa maassa (Espanja, Portugali, Kreikka, Turkki). Suursodilta Eurooppa on kuitenkin säilynyt jo lähes 70 vuotta. Se on pitkä aika maanosamme historiassa. Se on ollut myös taloudellisen kasvun ja hyvinvoinnin aikaa. Tekemällä työtä tänään demokraattisten voimien vahvistamiseksi takaamme rauhallisen rinnakkaiselon ja hyvinvoinnin huomennakin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ukraina, Kiova, Turkki, Istanbul, Kreikka, EU