Janne Tienpää

52-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Sosiaalinen media

        



Turun valinta: velanlisäys tai väenvähennys?

Perjantai 28.2.2014

Julkisen talouden yhtälö ei toimi. Kulutamme enemmän kuin tienaamme. Tästä seuraa, että nykymalli vaatii lisää rahaa. Jatkuvasti. Talouden kasvuvuosina lisärahoitus onnistui kohtalaisen kivuttomasti, mutta nyt talous yskii useatta vuotta ja kansakunnan velkataakka jatkaa kasvuaan. Valtiotasolla ongelma on jo tiedostettu ja kerättyjen veromäärien palautusta valtionosuuksina kunnille pienennetään. Pitää tulla siis toimeen vähemmällä.

Turulle valtionosuuksien pienennys tarkoittaa 9 miljoonan menetyksiä vuosittain. Tahtotilaa taittaa kurjistuva kuntasektorin syöksykierre kuitenkin on. Puolueiden Turku-sopimuksen tavoitteena on tasapainottaa talous vuoteen 2016 mennessä. Tämä vaatii, laskutavasta riippuen, kymmenien miljoonien euron säästöjä tai tulonlisäyksiä. Kunnallisveron 0,75 prosenttiyksikön korotuksesta 19,5:een 2014 tehtiin jo päätös. Näillä lisätuloilla (n. 21 MEUR) katetaan tämän vuoden alijäämä. Kokoomukselle veronkorotus oli vaikea ja vastenmielinen päätös, vaikka onnistuimmekin pitämään korotuksen alle prosenttiyksikössä - turuilla ja toreilla kun löytyi puhujia jopa kaksi kertaa suuremmallekin veronkorotukselle.  Lopputulemana saatu lisätulo on syöty jo tänä vuonna ja turkulaisten palkansaajien ostovoimaa heikennetty. Eli uusia säästölistoja työstetään taas vimmaisesti kaikkialla.

Turun päättäjillä onkin aito vastuunkannon paikka. Veronkorotukset on nyt tehty ja on rakenneuudistusten vuoro. Kaupunkiorganisaatiossa työskentelee 11.000 henkilöä. Hyvistä aikeista huolimatta sen kokoa ei ole onnistuttu pienentämään. Toki viime vaalikauden yhtiöittämiset vähensivät väkeä, mutta konsernitasolla sama väki pysyi edelleen ’kaupungilla’. Hyvää tarkoittavien puheiden sijaan on nyt tehtävä päätöksiä, jotka ovat huonoja monille. Tiekartta uudistusten aikaansaamiseksi ja talouden tasapainottamiseksi edellyttää henkilöstövähennyksiä kaikilla sektoreilla. Nämä päätökset ovat yhtä ikäviä kuin tarpeellisiakin. Turun tulee olla vetovoimainen paikka asua ja elää, opiskella ja yrittää jatkossakin. Ylisuuri kuntahallinto on kallis este tälle. Turun Kokoomus tukee elinvoimaisen Turun kehittämistä ja on valmis kantamaan vastuunsa. Toivottavasti tätä tekemisen tahtoa, puhumisen sijaan, löytyy muiltakin. Muuten joutuvat turkulaiset taas maksamaan vastuuttomien poliitikkojen ääntenkalastuksen seuraukset.

Turun talouden ankeista ajoista ei kannata naapurikuntienkaan tuntea iloa. Päinvastoin. Talouden ilmapuntari povaa vieläkin surkeampia kelejä kehyskuntien puolelle. Joka kunnalla on omat erityisongelmansa, mutta yhteisiäkin löytyy: muuttovoitto on kääntymässä muuttotappioksi, nousuvuosien investointivelkaa maksetaan vielä pitkään, julkishallinnon lisääntyvät velvoitteet eivät mahdollista nyt pienten hallinto-tasojen vähentämistä vaan päinvastoin, heikentyvä väestöllinen huoltosuhde lisää korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon kustannuksia jne. Jos Aurajoen rannoille ennustetaankin lisääntyvää pilvisyyttä on kehyskuntiin luvassa vain myrskyvaroituksia.

Turku toimii seutukuntansa veturina ja sen kehityksen suunta heijastuu laajalle. Tosiasioita tarkastellen naapurikuntien äänekkäät sanavalinnat Turkuun liittymisen 'maailmanlopun meiningistä' näyttäytyvät oudossa valossa. Totta kai Turun pitää uudistua ja muuttaa rakenteitaan - ja paljon pitääkin! Mutta ei turkulaisilla ole halukkuutta ottaa naapurikuntien epäonnistumisia maksettavakseen. Eikä tämä ole edes uusi asia. Jo 1939 alueliitoksessa Turkuun 'pakkoliitettiin', Turun haluttomuudesta huolimatta, Kaarinan Nummenmäen taajama, koska talousvaikeudet olisivat muuten kaataneet naapurikuntamme. Tätä seutukunnan pelastajan roolia tyrkytetään taas Turulle, mutta haluammeko ottaa sen vastaan?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Turku, talous, kuntaliitokset

Kunta-Suomen saaga

Perjantai 30.8.2013 - Janne Tienpää

Kunta-Suomen saaga

Sunnuntaivapaalla tarttui käteeni Hemingwayn klassikkoromaani Afrikan vihreät kunnaat. Auringonpaahtama aikalaiskuvaus valkoisen bwanan savanniretkestä vuodelta 1935. Vaikka vuosikymmenet ovat vaihtuneet niin osattiin sitä tuotesijoittelua ennenkin "...se on Heinzin tomaattikastiketta jokapäiväiseen ruokaan", kirjailija toteaa sivulauseessa.  Mutta hyvät asiat ne maistuvat yhä yhtä hyviltä; siis Hemingwayn ja Heinzin tuotokset!

Kuvauksen retkeläiset tuskin kuntakarttaa suunnistukseen tarvitsivat; riitti että kokenut jäljestäjä johti ryhmää eteenpäin oikeaan suuntaan. Jos laatuketsuppi vielä maistuukin, niin muuten on maailma muuttunut kirjan julkaisusta. Nyt etsitään luonnon keskeltä kuntarajoja, joita puolustetaan ärhäkämmin kuin leijonaemo pentujaan.

Itsenäisyytemme alussa kuntalaitoksen toimintaa säätelivät erilliset kaupunkien ja maalaiskuntien kunnallislait. Seurakunnillakin oli vielä vahva rooli paikallishallinnossa. Järjestelmää selkeytettiin vuoden 1948 kunnallislailla, jossa paikallisyksiköiksi määriteltiin maalaiskunnat, kauppalat ja kaupungit. Suomi maksoi sotakorvaukset ja maalta muutettiin kaupunkeihin. Kunnallislain uudistus 1970-luvulla teki kauppaloista kaupunkeja. Näin mm. Raisiolle myönnettiin kaupunkioikeudet (vain!) neljäkymmentä vuotta sitten.


Kiistely kuntauudistuksesta kaipaakin perspektiiviä. Teini-ikäisen Suomi-neidon helmoista päästiin 'kuntakastiin', jos oli osoittaa talouskuntoa kantaa uudet velvoitteet. Nyt ajatellaan kunnanrajaa mainostavan kyltin julistavan ikuista oikeutusta itsenäiselle kunnantalon kalifaatille. Ei kuntaliitos ole synonyymi demokratiavajeelle - kansanvallassa enemmistö päättää. Toki on oikein olla huolissaan, sillä jos unohdamme tulevaisuuden niin siitä seuraa pysähtyneisyys. Mutta kuten moottoritiellä, vaikka me pysähdymme menevät muut ohitse ja jatkavat eteenpäin. Me olemme kuin bussipysäkillä odottamassa oikeaa vuoroa, johon hypätä kyytiin. Mutta olemmeko oikealla pysäkillä? Paljonko kyyti maksaa? Pääsemmekö turvallisesti määränpäähän? Hyviä kysymyksiä kaikki.

Tiekartta on olemassa. Tässäkin. Henkinen päätös on jo tehty. Valinta on eteenpäin. Me tarvitsemme tehokkaamman palvelujen tuotantomallin - emme hallintokuntia jokaiseen niemeen ja notkoon. Ydinkysymys ei ole kunnanrajojen muuttaminen vaan kunnan palvelujen ylläpito & kehittäminen. Tähän tarvitaan yhteistyötä. Ylikunnallinen yhteistyö ei ole toiminut. Riittävästi. Siksi tarvitaan kuntauudistusta ja selkeää määräaikaa sen toteuttamiselle.

Kuntapäättäjien on kannettava vastuu tulevaisuudesta virkaeliitin muutosvastarinnasta huolimatta. Aito kotiseuturakkaus kestää kyllä hallintouudistuksen. Kansanterveydestä ja koulutustarpeista huolehtiminen ovat keinotekoisia karttarajoja tärkeämpiä. Tämä tosiasia tulee kunnantalon kuppiloissakin ymmärtää. Kuntauudistus ei siis tarkoita automaattisesti kuntaliitoksia, mutta jos palvelutason ylläpito sitä vaatii niin onko meillä varaa valita toisin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntarakenne, kuntauudistus