Janne Tienpää

52-vuotias syntyperäinen turkulainen; perheenisä, FM, matkailualan ammattilainen, kotikokkaaja ja urheilumies.

Sosiaalinen media

        



Kunta-Suomen saaga

Perjantai 30.8.2013 - Janne Tienpää

Kunta-Suomen saaga

Sunnuntaivapaalla tarttui käteeni Hemingwayn klassikkoromaani Afrikan vihreät kunnaat. Auringonpaahtama aikalaiskuvaus valkoisen bwanan savanniretkestä vuodelta 1935. Vaikka vuosikymmenet ovat vaihtuneet niin osattiin sitä tuotesijoittelua ennenkin "...se on Heinzin tomaattikastiketta jokapäiväiseen ruokaan", kirjailija toteaa sivulauseessa.  Mutta hyvät asiat ne maistuvat yhä yhtä hyviltä; siis Hemingwayn ja Heinzin tuotokset!

Kuvauksen retkeläiset tuskin kuntakarttaa suunnistukseen tarvitsivat; riitti että kokenut jäljestäjä johti ryhmää eteenpäin oikeaan suuntaan. Jos laatuketsuppi vielä maistuukin, niin muuten on maailma muuttunut kirjan julkaisusta. Nyt etsitään luonnon keskeltä kuntarajoja, joita puolustetaan ärhäkämmin kuin leijonaemo pentujaan.

Itsenäisyytemme alussa kuntalaitoksen toimintaa säätelivät erilliset kaupunkien ja maalaiskuntien kunnallislait. Seurakunnillakin oli vielä vahva rooli paikallishallinnossa. Järjestelmää selkeytettiin vuoden 1948 kunnallislailla, jossa paikallisyksiköiksi määriteltiin maalaiskunnat, kauppalat ja kaupungit. Suomi maksoi sotakorvaukset ja maalta muutettiin kaupunkeihin. Kunnallislain uudistus 1970-luvulla teki kauppaloista kaupunkeja. Näin mm. Raisiolle myönnettiin kaupunkioikeudet (vain!) neljäkymmentä vuotta sitten.


Kiistely kuntauudistuksesta kaipaakin perspektiiviä. Teini-ikäisen Suomi-neidon helmoista päästiin 'kuntakastiin', jos oli osoittaa talouskuntoa kantaa uudet velvoitteet. Nyt ajatellaan kunnanrajaa mainostavan kyltin julistavan ikuista oikeutusta itsenäiselle kunnantalon kalifaatille. Ei kuntaliitos ole synonyymi demokratiavajeelle - kansanvallassa enemmistö päättää. Toki on oikein olla huolissaan, sillä jos unohdamme tulevaisuuden niin siitä seuraa pysähtyneisyys. Mutta kuten moottoritiellä, vaikka me pysähdymme menevät muut ohitse ja jatkavat eteenpäin. Me olemme kuin bussipysäkillä odottamassa oikeaa vuoroa, johon hypätä kyytiin. Mutta olemmeko oikealla pysäkillä? Paljonko kyyti maksaa? Pääsemmekö turvallisesti määränpäähän? Hyviä kysymyksiä kaikki.

Tiekartta on olemassa. Tässäkin. Henkinen päätös on jo tehty. Valinta on eteenpäin. Me tarvitsemme tehokkaamman palvelujen tuotantomallin - emme hallintokuntia jokaiseen niemeen ja notkoon. Ydinkysymys ei ole kunnanrajojen muuttaminen vaan kunnan palvelujen ylläpito & kehittäminen. Tähän tarvitaan yhteistyötä. Ylikunnallinen yhteistyö ei ole toiminut. Riittävästi. Siksi tarvitaan kuntauudistusta ja selkeää määräaikaa sen toteuttamiselle.

Kuntapäättäjien on kannettava vastuu tulevaisuudesta virkaeliitin muutosvastarinnasta huolimatta. Aito kotiseuturakkaus kestää kyllä hallintouudistuksen. Kansanterveydestä ja koulutustarpeista huolehtiminen ovat keinotekoisia karttarajoja tärkeämpiä. Tämä tosiasia tulee kunnantalon kuppiloissakin ymmärtää. Kuntauudistus ei siis tarkoita automaattisesti kuntaliitoksia, mutta jos palvelutason ylläpito sitä vaatii niin onko meillä varaa valita toisin?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunta, kuntarakenne, kuntauudistus